

K-15
“Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla vahingollisia lapsille”.
Valtion elokuvatarkastamo on taho, joka pitää huolen siitä, etteivät maamme lapset ja
nuoriso turmeltuisi televisiota ja elokuvia katsoessaan. Telkkarin kuuluttajat kertovat
edellä mainitun lauseen aina ennen sellaisen sarjan tai elokuvan alkua, joka sisältää
arveluttavaa materiaalia, joka voisi ajaa kansakuntamme toivot turmion tielle.
Tissi on pahasta
Millaisille ohjelmille näitä k-15 ja k-18 -leimoja sitten lätkitään? Otetaanpa esimerkiksi
vaikka Maikkarin tiistai-illassa esitettävä Kymppikerho. Ennen ohjelman alkua kuuluttaja kertoo,
että ohjelma ei sovi alle 15-vuotialle ja saattaa sisältää juuri noita edellä mainittuja
“voimakkaita kohtauksia”. Tunnin kestävän jakson aikana ruudussa vilahtaa kahteen kertaan,
voitteko kuvitella, tissi! Tissi on ilmeisesti kasvavan nuoren kehityksen kannalta paha asia.
Tällä samalla perusteella vaadin, että lasten rintaruokinta kielletään lailla. Paljaan
maitorauhasen imeminen on taatusti haitallisempaa kuin sellaisen katsominen television ruudulta!
Missä ovat moraalin ja lasten hyvinvoinnin vartijat, kun heitä eniten tarvittaisiin?
Tappaminen taas ei
Seksi, eli kauniimmin sanottuna rakastelu, on se asia, joka tulee suistamaan maailman tuhon
partaalle. Ainakin moraalinvartijoiden mielestä. Ihmisen luontainen pyrkimys jatkaa sukua ja
samalla tuottaa toisilleen mielihyvää on näiden tahojen periaatteiden mukaan huomattavasti
vahingollisempaa toimintaa kuin esimerkiksi pahoinpitely tai tappaminen. Jopa alle kouluikäisille
suunnatut ja sallitut piirretyt sisältävät runsaasti väkivaltaa, mutta kukaan ei ohjelman alussa
kerro niiden sisältävän “voimakkaita kohtauksia”. Auta armias, jos ohjelmassa vilahtaisi tissi,
tuo kaiken pahan alku ja juuri, se siirrettäisiin automaattisesti myöhäisiltaan tarvittavien
varoitusten kera. Amerikassa tämä touhu on viety todella pitkälle. Otetaanpa jälleen esimerkki.
Music Televisonin ohjelmistossa Wildboyz- tai Jackass-sarjojen “sankarit” ampuvat raketteja
käyttäen omia ahtereitaan laukaisualustana. Tämän näyttäminen on hyväksyttävää ja tarjoaa
nuorisolle terveen roolimallin. Turvallista ja terveellistä. Mutta kun se raketti on viheltäen
irronnut selkeästi vähä-älyisen henkilön ulostamiseen tarkoitetusta reiästä, ilmestyy tuota reikää
peittämään salamannopeasti sensuurisuttu. Johtopäätös on yksinkertainen: ihminen saa olla tyhmä,
mutta persereikää ei ole olemassa. Olisi suorastaan jännittävää tavata ihminen, joka kuvittelee
housut laskiessaan paljastavansa pikselimössöä, ja samalla ampuu päivittäin ilotulitteita
samaisesta paikasta.
Helvetin esikartanoista
Myös Suomessa asiaan on kiinnitetty huomiota aina ministeritasoa myöten. Valveutunut
kulttuuriministerimme Tanja Karpela on ilmaissut syvän paheksuntansa televisiossa rehottavasta
pornosta. Herää kysymys, että mistä pornosta? Ainakaan allekirjoittaneen televisiolähettimestä
ei pornoa ole näkynyt. Tietenkin on eri asia, jos rouva ministeri on hankkinut itselleen
maksullisia kanavia, joilla kyseistä elokuvataiteen lajia toki esitetään aamuyön syntisinä
tunteina. Samainen kulttuuriin perehtynyt ministeri ei kuitenkaan ollut huolissaan esimerkiksi
uutisten usein varsin järkyttävän kuvamateriaalin mahdollisista traumaattisista vaikutuksista
pienten, herkkien pilttien mielenterveyteen. No toisaalta, näitä ohjeita ja lakeja noudattamalla
maailman väkiluvun kasvu kääntyy seuraavien vuosikymmenien aikana takuuvarmaan laskuun. Kun
tappaminen on lisääntymistä hyväksytympää ja jopa suositumpaa, ei ylikansoitus tule jatkossa
kuulumaan maapallon suurimpiin ongelmiin. Vanhan hippiajan sanontaa mukaillen:
“Make war, not love!”
takaisin