Sisustaminen

Nykyään on kovasti muotia harrastaa oman kodin sisustamista. Mikäs siinä, harrastushan se on siinä kuin vaikkapa huuliharpun soitto. Harrastukselle saa virikkeitä ja neuvoja niin televisiosta kuin lukuisista aihetta käsittelevistä alan julkaisuistakin. Televisiosta voi katsella, kuinka sukupuoleltaan hieman epämääräinen sisustussuunnittelija muuntelee ihan tavallisia asuttavia koteja tyylikkäiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisen sisustusneron maagisen kosketuksen jälkeen kaikki rimmaa kaiken kanssa ja sävyt istuvat kohdalleen verhojen ja puisen afrikantuliaiselefantin kanssa (elefantti on käsin tehty yksittäiskappale sedän serkun tuttavalta, joka kävi Keniassa safarilla 70-luvun lopulla. Sillä on tunnearvoa, joten sen pitää sopia muuhun ympäristöön, eikä sitä voi hävittää). Kun asunnon omistajan kanssa on hetki höpötelty niitä näitä, kysellään häneltä hieman mielipiteitä siihen, että miltähän kyseinen henkilö haluaisi kotinsa hetken päästä näyttävän ja paljonkohan sitä rahaa saisi laittaa haisemaan? Muutoksen kohteena olevan asunnon omistaja ei luonnollisestikaan voi televisiossa kaikelle kansalle osoittaa olevansa pihi, saati sitten köyhä, joten euroja pistetään likoon yleensä niin paljon, että varmasti riittää. Ja jos vähän menee budjetti yli, niin ei haittaa, antaa palaa vaan, kyllä meillä rahaa riittää.

Hihat ylös ja hommiin

Ohjeet ja budjetti on saatu, nyt seuraa ohjelman toimintaosuus. Talon isäntä tai emäntä marssii pitkin kangaskauppoja sisustussuunnittelijan ja aina yhtä pirteän juontajaneitokaisen kanssa. Yhdessä he kipittävät pikakelauksella nopeutettuna pitkin kauppoja ja valitsevat kankaita, huonekaluja, maaleja ja tapetteja. Välillä ilmeillään hassusti ja nauretaan yhdessä niin, että legorivit näkyvät kotisohvalle saakka. Hintoja vertaillaan ja välillä rahoittajan hymy hyytyy varsin väkinäiseksi, mutta ammattilainen toteaa siihen vain rempseästi, että kannattaa satsata, laatu maksaa ja hienoa tulee. Tähän luottokortin haltija virnistää kärsivästi, mutta hyväksyy ostoksen, eihän katsoja saa huomata, että seuraavat kolme kuukautta syödään pelkkää puuroa. Ohjelman huipentuma koetaan siinä vaiheessa, kun päästään vertailemaan kuvaa ennen ja jälkeen muutoksen. Asunnon omistaja marssitetaan silmät peitettyinä keskelle huonetta ja: Tadaa!!! Ennen niin harmaa ja tavallinen koti on muuttunut värikkääksi ja trendikkääksi. Jokainen väri ja pikkuesine sointuu ympäristöön ja sinne tänne on levitelty kauniisti laskostettuja tekstiilejä.
- Ei voi olla totta, onko tämä meidän koti? ihastelee talon asukki.
Ilme saattaa kertoa kuitenkin jotain muuta kuin puhdasta ihailua, mutta pokan on pidettävä. Tuvan täytyy olla kaunis, koska ammattilainen on sen suunnitellut. Ja kas, edes budjettia ei ole ylitetty, rahaa jäi jopa hieman yli.

Oma asunto masentaa

Tällaisen ohjelman jälkeen oma kämppä näyttää aina melkoiselta tyylien ja värien sekasotkulta. Joskus oikein hävettää. Mutta miltäpä ne television muutoskohteet näyttävät kolmen kuukauden kuluttua? Haluisin nähdä vielä kolmannen näkökulman, eli ennen muutosta, muutoksen jälkeen ja sen jälkeen, kun ihmiset ovat heittäneet ne tarpeettomat trendiviltit makuuhuoneen yläkaappiin, kaataneet kahvimukin valkoiselle sohvalle ja levittäneet kahden viikon mainoslehtiset lasikantisen sohvapöydän päälle. Tämän jälkeen se hetken niin tyylikäs ja trendikäs asunto näyttää jälleen asutulta ja kodikkaalta. Oletko muuten miettinyt, mikä on sisustuksen vastakohta? Niin, sehän on ulostus. Suomen kieli on kyllä eri veikeä kieli.

Lopuksi vielä muualta lainattu kevennys:
- Isä, mikä on sisustusarkkitehti?
- Sisustusarkkitehti kertoo ihmisille millaisia huonekaluja tulee hankkia, millaiset tapetit huoneeseen tarvitaan ja mitä värejä tulee käyttää.
Hetken mietittyään poika vastaa:
- Ahaa, siis eräänlainen anoppi, josta tarvii maksaa.

takaisin